Tämän vuoden ensimmäisen tervehdys teille ystävät !!!

 2196927.jpg

 Ja näinpä saadaan avata kokonaan sekä uusi vuosi 2009 että uusi puhdas sivu allakassamme ja tämmöinen kuva on meidän allakassa :D  Saimme jälleen joululahjaksi koko vuoden kalenterin Hannen perheeltä, ihanaa !  Ja niinpä taas joka kuukauden alussa tulen esittämään kuvan . Tässä Alexander viime talvena pulkkailee  :)

 Ja sitten meillä on toinenkin ihana kalenteri, jonka tuo meidän kisumirri Elvis esittelee omalla blogillaan joka kuukauden alussa, klikatkaahan sinnekin tuosta Elviksestä :D

Uusi vuosi alkoi varsin rauhaisissa merkeissä ja onneksi ne raketitkaan eivät silleen paukkuneet kuten muina vuosina. Yritin mennä nukkumaan siinä klo 23, mutta heräsin sitten tunnin päästä kun se paukuttelu oli kovimmillaan, mutta onneksi se jäi aika lyhyeksi ja yön aikaan en ainakaan kuullut mitään paukuttelua. Mullahan oli ylösnousu jo klo 6, koska menin aamuvuoroon ja samoinhan olin uudenvuoden aattonakin töissä. Ihan kivasti työpäivät meni ja mekin kollegani kanssa kauniisti katettiin ruokapöytä vanhuksille :) Riisipuuron ja sekahedelmä keiton keitin siellä eilenkin, sillä minä olin "köksänä" eilen ;)  Täällä kotona uudenvuoden aattona vain kahdestaan oltiin Kaken kanssa ja syötiin vähän semmonen "joululle muistuttava" ateria ja katseltiin telkkaria. Katsoimme myös sen ohjelman, joka tuli Helsingistä senaatintorilta :)  Niin senpä jälkeen sitten kipitinkin heti nukkumaan !

 2196949.jpg

 Yritin jopa ottaa kuvankin siellä näytetyistä raketeista mutta ei oikein onnistunut, mutta uudenvuoden toivotus näkyy sentäs hyvin ;) 

 Näin on sitten nämä juhlapyhät ohitse ja enää Loppiainen, joka se sattuu olemaan vapaata minullakin ! :O  Tämä päivä on vain vapaata minulla sitten jälleen koko viikonloppu töitä, mutta onneksi lauantai ja sunnuntai yhdessä Kaarinan kanssa :D  Maanantaina vielä aamuvuro myös, senjälkeen sitten kuuden päivän vapaat !!!  Ja maanantaina tulee 9 vuotta siitä kun aloin työt tuolla Sofia Magdalenassa juuri valmistuneena lähihoitajana  :) Näin ne vuodet menee !

Nyt ruoanlaittoon tästä, mutta ennen sitä kaikille teille oikein mukavaa päivän jatkoa ja RENTOUTTAVAA VUODEN ENSIMMÄISTÄ VIIKONLOPPUA !!!